AIKUISTEN UINTITEKNIIKKAKURSSIT

Uimakoulu kaikentasoisille aikuisille uimareille

Aikuisten uintitekniikkakurssit on tarkoitettu uimataitoisille, jotka haluavat kehittää uintitekniikkaansa ja saada vinkkejä omatoimiseen uintiharjoitteluun. Tavoitteena on saada uinnista hyvä tapa kehittää yleiskuntoa ja fysiikkaa. Kurssit sopivat hyvin esimerkiksi Triathlon-kilpailuihin osallistumista harkitseville.

 

Kurssit järjestetään kahdessa osassa: syksyllä Alkeisryhmä ja keväällä Jatkoryhmä

 

Alkeiskurssilla opetellaan vapaa-, rinta- ja selkäuinnin perusteet ja kehitetään jokaisen henkilökohtaista osaamista yksilöllisellä opetuksella. Lisäksi opetellaan tekemään omatoimisesta uintiharjoituksesta mahdollisimman monipuolinen kokonaisuus. Opetuksen apuna kurssilla kuvataan uintia pinnan yläpuolella.

 

Jatkokurssin harjoitukset ovat enemmän harjoituksen omaisia joissa toistojen määrä kasvaa ja fyysinen rasitus lisääntyy. Kurssilla syvennytään uintitekniikan yksityiskohtiin: mm opetellaan käännöksiä ja hiotaan helpomman ja nopeamman uimisen mahdollistavia liikeratoja. Opetuksen apuna kurssilla kuvataan uintia pinnan alla.

 

Kursseilla opettajana toimii Jani Ojakippola. Apuna opetuksessa myös uimareita valmennustiimistä ja kilparyhmien uimarit.